Peikkoperhe muuttanut
Hei
Peikkoperheen blogi on muuttanut: uusi osoite on http://peikkoperhe.blogspot.com
SATEISENA TOUKOKUUN YÖNÄ
Sadetta riittää. Kello on yli puolen yön ja Harri on vielä roudaamassa kirkosta kamojaan ja exänsä luona saunomassa, kun meillä ei ole vielä omaa saunaa. Joku teistä jo ajatteli, että ai jaa.. että exän luona saunassa.. Munkin mielestä oli aluksi ihan hassua, että Harri on niin hyvissä väleissä ex-vaimonsa kanssa. Mutta se vain on mennyt niin luontevasti ja minä tiedän, että heillä ei ole enää mitään ystävyyttä enempää, joten se on siis ihan luonnollinen asia, että ovat paljon yhteydessä toisiinsä. Mekin tullaan hyvin toimeen ja on kiva, että voidaan jeesailla puolin ja toisin. Itse mun välit ex-mieheeni eivät ole niin läheiset, että juuri enää omia juttuja toisillemme juteltaisiin. Yheistä on enää lapset (ja talo). Sinänsä kummallista, että ensin oltiin 11-vuotta kimpassa ja kaikki loppui täysin seinään. Aivan kuin sitä aikaa ei sitten olisi ollutkaan ja se olisi ollut merkityksetöntä kaiken uuden keskellä. Vaikka eihän se niin ole. Eroa työstän vielä monta vuotta, kenties jollain tasolla koko elämäni. On se kuitenkin sellainen pläjäys, että ei siitä ihan hetkessä toivuta. Harrin mielestä mulla on ollut hirveän helppo ero. Tavallaan sen voi niinkin ajatella, koska mä löysin Peikkopojan ja opiskelujen takia on ollut niin kiirettä, ettei ole ehtinyt ajatella. Toisaalta ehdin olla kesän yksin ja työstää ja surra pahimman surun, mutta onhan paljon asioita vielä mietittävänäkin. Missään tapauksessa ero ei ole koskaan ohi vain päätöksellä, että nyt erotaan. Sopuisimmassakaan tapauksessa.
No se siitä. En tiedä mistä toikin tuli esiin. Kai siitä, että on puhuttu tuosta mun ja exän talon myymisestä ja siitä, että jos sitä ei syksyyn mennessä saada myytyä. Pidettiin just talouspalaveri ensi syksystä ja vuodesta. Harri aikoo pitää sapattia jouluun asti, joskaan me kumpikaan ei uskota, että hän jaksaisi olla vain tekemättä mitään muutamaa kuukautta kauempaa. Peikkopoika kun on tuollainen touhuaja, aina jotain projektia menossa. Minä sain töitä tuntiopettajana, johon kuuluu 10 tuntia erityisopetust ja 6 tuntia yleisopetusta. Palkka ei siis ole kummoinen noilla tuntimäärillä ja kun pätevyys tulee vasta lokakuussa. Mutta teimme tietoisen päätöksen, että otan rennommin tämän rankan vuoden jälkeen ja saan tehtyä lopputyönkin, ettei jää roikkumaan. Ja toinen päätökseen vaikuttava juttu oli, että lapsien muutto on heille kova muutos ja olisi hyvä, jos jaksaisin paneutua heihin kunnolla, enkä olisi stressaantunut töistä ja kiireestä. Mua itseäni koko ajan häiritsi ajatus, että laiskottelen, enkä tienaa kunnolla. Harri oli niin ihana, kun sanoi koko ajan, että se on juuri sulle sopiva työ ja kyllä me pärjätään. Ja niinpä mä sitten otin työn vastaan ja koulu tuntui olevan tosi mukava, kun kävin siellä haastattelussa.
Suvivirren aika…
Niin, taitaa olla pian kouluissa Suvivirren aika. Niisk, ja tällä kertaa ei saa sitä olla itse laulamassa. Toki sain sen juuri eilen pianoläksyksi.
On taas ollut ihan järkyttävän kiireistä elämää. Joka päivä olen miettinyt mielessäni, että kunpa tänään ehtisin kirjoittamaan tänne, mutta ei vain ole ollut aikaa tai sitten on ollut niin väsyksissä. Peikkopoika on töissä ja on oikeastaan hänen ansiotaan, että mulla on nyt aikaa kirjoitella tänne. Lapset nimittäin menivät kiltisti nukkumaan kahdeksalta. Nukkuvat samassa huoneessa täällä Peikkolassa ja Tara on tahtonut laittaa aina hösseliksi ja huudellut siellä niin, että Aleksi ei ole saanut nukuttua. Mun uhkailut ja lahjonnat ei ole tepsineet, niin kuin ei yleensäkään siihen neitiin. Toissa sunnuntaina Harri sitten sanoi Taralle päiväunilla, että jos sanot vielä sanankin, niin sitten lähdetään alakertaan. Ja uhmallahan Tara sitten vielä hössötti ja niin lähti neiti Harrin kanssa alakertaan ja minä jäin päiväunille Aleksin kanssa. Mua säälitti, molemmat. Tara, kun tiesin miten sille otti tuo luonnon pälle ja Harri, kun tiesin miten rättipoikki se oli. Niin me sitten Aleksin kans herättiin pirteinä päiväunilta ja Tara tuli vastaan onnellisesti ylpeillen miten se oli soittanut kitaraa ja kaikkea. Harri sitten pudotti sen leijailut ja kertoi, että ei täällä nyt niin mukavaa ole ollut (tosin olivat tehneet kivaakin, mutta Harri ei vain päästänyt Taraa yläkertaan) Taralla oli ollut aika purkaukset. Aluksi oli huutanut ja meuhkannut ja jopa huokaissut itku kurkussa, että olisitpa sä kuollut. Oli uhkaillut Harria, jos ei pääse ylös nukkumaan. Sitten, kun oli huomannut, että ei se tepsi, niin oli alkanut mielistelemään, että jos päästät ylös, niin teen sulle oikein hienot piirustukset ens viikolla. Meitä kyllä huvitti toi sen käytös. Koomista. Nimittäin se, että se tavallaan laittoi meitä ihan halvalla. Käytti meihin samoja konsteja, joita me oltiin yritetty käyttää siihen. Ja siis tavallaan tajuttiin, että miksi ne keinot ei Taraan tehoa. Kun se ymmärtää meidän tarkoitusperät. Ihmeellinen 4-vuotias! Aleksia pystyy viedä ja puhua järkeä, mutta Taraa ei lahjota. No seuraavalla kerralla Tara oli kyllä yhä salaa kiukus Harrille, eikä ollut piirtänyt tavanomaisia juttujaan muuta kuin mulle, mutta ei kuulunut nukkumaan mentäessä neidistä pihaustakaan. Harrin sydän oli tietty karrella, mutta sellaista se kasvattaminen on. Ja kerralla se näytti menevän perille Taralle miten mennään nukkumaan. Ja nyt taas mulla oli näin helppoa. Ja Taralla oli tänään mukana piirustuksia, joissa oli oikein kirjoitettu äidille ja Harrille. Ja kun toi Tarakin niin tykkää Harrista, niin oli sekin niin loukkaantunut, kun sen viehätysvoima ei tuolloin riittänytkään. Mä sitten salaa hymyillen katselin tuota Harrin ja Taran touhua, kun molemmat yritti salaa mielistellä toisilleen ja tunnustella, että tykkääköhän toi vielä musta kuitenkaan voimatta kunnolla antaa periksi. Mutta olinhan mä aika ylpeä Harrista taas, kun se hoiti asian paljon paremmin kuin minä pystyn. Mä olen selvästikin paljon lepsumpi kasvatuksessa. Kyllä meillä on ihan samat periaatteet, mutta aina mulla ei ole voimaa alkaa takkuamaan. Nyt taas näkee, että miten pienet asiat on tärkeitä, kuten se, että pitää sen mitä uhkaa. Tai siis eihän se pieni asia ole. Vaikea ja tehokas kylläkin.
Harri on muutenkin ollut tosi kultainen. Mä olin muutaman viikon ihan piipussa opiskeluiden ja kaiken muun kanssa. Olin ihan kamalan kiukkuinen ja tyytymätön. Kiukkuilin lapsillekin. Harri oli niin ihana, kun se kerran laittoi lapset nukkumaan, kun mä en enää jaksanut niiden itkua. Olivat liian väsyneitä ja mä tulin alas itkua vääntäen, että en jaksa, kun olen itsekin niin väsynyt. Harri sanoi, että et sitten tule ylös, vaikka lapset itekee, vaan luotat häneen. Itkuhälyttimestä kuuntelin, että ei ne koskaan lopeta, mutta en mennyt ylös, vaan luotin Harriin. Ja niin se Harri vaan sieltä tuli taas voittajana ja lapset nukutettuina. Oli niin ihanaa, kun Harri ei alkanut arvostella mua, vaan ymmärsi miten väsyksissä mä olin.
Että kyllä tämä lasten kasvattaminen on niin paljon helpompaa, kun on vierellä Harrin kaltainen aikuinen mies, jolla on näkemys asioista ja elämänkokemusta. Ja kyllä Harri on palkintoja toiminnastaan saanutkin. Voi selkeästi nähdä miten lasten käytös on muuttunut ja esim. Aleksi, joka otti aluksi rajustikin yhteen Harrin kanssa, on niin Harrin poikaa, että ei enempää voisi. Harrista ei pahaa sanaa sanota, etteikö Aleksi alkaisi Harria puolustamaan. Muutenkin Aleksi on muuttunut jotenkin niin kiltiksi, vaikka saakin ajoittain raivareita. Kuten esim. tänään, kun hain sen hoidosta Kurikasta. Siellä alkoi heti valitus, että mitä tänään tehdään, mä haluan kylään trampoliinilla pomppimaan jne. Sitten heitteli tavaroita, uhos ja potki hiekkaa. Otin hänet syliin ja samalla uhma katosi ja hän vain painautui syliin ja olisi ollut siinä vaikka koko illan. Valtava rauha valtasi koko pojan. IKÄVÄ siis taustalla. Jotenkin se paha mieli on ulos tuotava. Ja taas tietysti tuli tuska itsellekin ja odotus, että miten kestän vielä tämän loppuajan erossa lapsista. Enää kahdeksan viikkoa opiskelua.
Äitienpäiväkin meni. Harri ja lapset olivat ihania. Harrille naureskellen heitin perjantaina, että "kai sä nyt mulle kaakun leivot?". Tuli aika jyrkkä ei. No sitten lauantai-illalla Harri sanoi, että lupaatko, ettet tule aamulla alas, vaikka heräisit ennen? Ja niin mä lupasin. Aamulla Harri pomppas lasten kans ylös ja mä jäin innolla odottamaan mitä tuleman pitää. Sieltä ne sitten jonkin ajan päästä tulivat Harri kahvin ja kakun sekä ruusujen kanssa, ja lapset muumilautasten (kerään niitä). Ja lauloivat niin ihanasti! Kyllä äitskä oli kuin Hangon keksi. Harri oli tehnyt kakun ja lapset oli vähän avustaneet. Oli kyllä oikeasti hyvää kakkua. Jos ette usko, niin voin kertoa, että Harri oli ostanut varalle kaupan kakun ja se kyllä jäi syömättä, mutta Harrin tekemä kakku syötiin kokonaa. Se oli siis Harrin ensimmäinen kakku.
No se päivä ei siihen loppunut. Harri oli tehnyt mulle biisin yöllä, kun illalla suuri suuni kysyi, että koska teet sen Petteri Punakuono -biisin mulle.Petteri Punakuono
Petteri Punakuono lähti lomalle
se otti lentokoneen ja lensi Kreetallemutta kuinkas ollakkaan ja mitä sitten sattuikaan
se tapasi beachilla kauniin tyttöporon vaan
no siitähän sitten syntyi oikein lomaromanssi
Petteri ja Katri iltaisin kuutamoa katseli
ja joulupukki kortin sai, tää on nyt menoa
sun pulkkaasi ensi jouluna saa Katrikin kiskoa
Voi Petteri, voi Petteri, se on niin mukavaa,
kun kaunista tyttöä vihdoinkin saat sinäkin rakastaa
Ja sitten siinä pienessä vuoristokylässä
Petteri ja Katri kävi kultasepällä
loma loppui aikanaan, nyt Korvatunturilla
Petteri ja Katri kasvattaa pikkuporoja
Mulle kertoi vain lukeneensa yöllä Aku Ankkaa, kun kysyin nukkumaan tullessa, että mitä olet duunaillut. Sitten sain vielä aivan ihanat taulut lahjaksi. Syömäänkin Harri meidät vei. Tarkoitus oli mennä hienoon ravintolaan, mutta ne olivat niin täysiä, että ei mahduttu ja ei jaksettu odottaa enempää, joten mentiin grillille ja syötiin sama ateria lasten kanssa kuin iltana, jona nähtiin ensimmäistä kertaa. Aleksi sai hepulin, kun olis halunnut syömään kikkulaan eli Power Parkiin. Mutta kummasti maistui grilliruoka sillekin. Ja ainakin oli tunnelmaa.
Äitienpäivä oli siis ihan täydellinen ja enemmänkin!! Olen alkanut odottaa kaikkia merkkipäiviä, koska Peikkopoika ostaa tai tekee niin persoonallisia lahjoja, että aina malttamattomana jännitän niitä. On tämä suhde niin taivas, sen voi vain tuntea, sanat ei riitä kuvailemaan miten hyvä on olla Peikkopojan kulta.
Nyt odottelen Peikkopoikaa kärsimättömänä töistä. Harrin puhelimesta on akku loppu ja hänen pitäisi jo olla täällä. Aina hiipii mieleen ajatus, että onko sattunut jotain… Hope not!!
Lämpöisiä kevätpäiviä odotellen kevätterveisin
Peikkotyttö
Niin meni tämä päivä….
Tänään on ollut hoitamattomien asioiden päivä.
Koko päivän olen istunut puhelimessa ja hoitanut käytännön asioita, jotka ovat kiireen takia jääneet hoitamatta. Lapsia on ikävä samoin kuin Peikkotyttöä. Ollaan tekstitelty ahkerasti ja soitettu yksi puhelu joka päivä. Onneksi Peikkotyttö tulee takaisin huomenna….
Eilen sain valmiiksi naiskuoron levyn ja julkkarikeikka on perjantaina. Tuli hyvä levy!
Eipä tässä sen kummempia, kevät jatkuu….
Peikkopoika
IKØVISSØNI KØØPENHAMINASSA..
TAALLA SIIS KIRJOITTELEN PIKAISESTI KØPIKSESTA. NAPPAIMISTOSTA EI TIETENKAAN LOYDY SUOMALAISTA A JA O KIRJAINTA PISTEILLA. NO JUU, REISSU ON MENNYT KIVASTI JA SHOPPAILTUKIN ON. LAPSILLE JA ITSELLE ON KAIKENMOISTA, MUTTA PEIKKOPOJALLE EI VIELA OLE LOYTYNYT JUURI MITAAN.
IKAVA ON KOVA PEIKKOPOIKAA JA LAPSIA!! JA PEIKKOLAA MYOS! KYLLA SITØ ON TAALLA REISSUSSA TAAS AJATELLUT MITEN IHANA TAMA MEIDAN SUHDE ON JA MITEN IHANA PEIKKOKOTI MEILLA ON. KYLLA SEN MUUTENKIN TIEDAN, MUTTA TAALLA REISSUSSA RAHJAISENA SE TUNNE VIELA TUPLAANTUU. HARMI, ETTA TAMA TIETOKONE ON IHAN UFO, EIKA TOIMI OLLENKAAN NIIN KUIN YLEENSA NETTI TOIMII. JOKU IHME KAYTTOJARJESTELMA. NIINPA EI PEIKKOPOJAN KANSSA PAASTY MESEILEMAAN EIKA EDES CHATTAILEMAAN. MUN PITAIS VIELA KIRJOITTAA MATKALAISTEN BLOGIA, MUTTA JOS SIIRRAN SITA TUONNEMMAS, KUN ALKAA VASY JO PAINAMAAN.
MUN KULLALLE MILJOONA SUUKKOA JA HALIA SINNE PEIKKOLAAN!! RAKASTAN SUA MAAILMAN ENITEN! NAE KAUNIITA UNIA JA NUKU HYVIN. SOITTELEN VIELA ILLALLA.
PEIKKOTYTTOSI
Ikävä
Peikkotyttö on Köpiksessä ja mulla on ihan hirvee ikävä. Eka kerta meidän suhteen aikana, kun ollaan näin pitkään erossa (eli peräti kolme yötä). Ei todellakaan tee mieli lähteä yksin minnekään…
Yö menee Me Naiset-kuoron levyä valmistaessa (miksatessa ja masteroidessa). Huomenna pitää valmis levy viedä Kokkolaan monistettavaksi. Perjantaina sitten on julkaisukonsertti Alahärmässä.
Kirjootin kirjaani tänään 47 sivua. Taitaa tulla nopeusennätys kirjan tekemisessä. Se on tarkoituskin. Olen tehnyt varmasti maailman nopeimmin tehdyn kirkkourkulevyn (ideasta valmiiksi levyksi kaksi päivää), nyt on tarkoitus tehdä viidessä päivässä kirja…., mitä näissä tuhraamaan…
Kirjan nimeksi olen kaavaillut: "…no kun ei ollut muutakaan tekemistä."
Peikkopoika
Lisää palautetta blogista…
…on tullut, ja kaikki ovat ihmetelleet, että miksi emme ole hetkeen kirjoitelleet. Olkaa huoleti - lisää kirjoituksia on tulossa. Kiva, että tulee positiivistakin palautetta sen yhden negatiivisen lisäksi…
Peikkopoika
Vappua
Taas on mennyt hetki, että ei ole ehtinyt kirjootella.
Katri lähti pari minuuttia sitten opintomatkalle Kööpenhaminaan ja mulla on vihdoinkin (parin kuukauden jälkeen) pari päivää vapaata töistä ja muista aktiviteeteista. Viimeiset viikot on olleet yhtä hullun myllyä. Ei ole meinannut nukkumaan keretä - saati että olisi esim. ehtinyt lukemaan aamulehteä edes netistä. HUOM! Kiire on syntiä!!!! Herra Armahda!
Viime viikolla Tessa-koira pääsi vihdoin taivaaseen. Se oli jo 15-vuotias, mutta yhä tosi virkeä ja vielä viime viikollakin teki parin kilsan mettälenkin. Tessa haudattiin tänne Peikkolaan.
Muuttoa tehtiin viime viikolla myös kovasti. Tuotiin Katrin piano Kurikasta ja Harrin tavarat kahdesta kämpästä Ylihärmästä (siis ne loput). Peikkola on nyt ihan mullinmallin. Noo, mulla on aikaa laittaa paikkoja nyt järjestykseen, kun tällä viikolla on vapaata jonkin verran.
Sunnuntaina jätin haikeat jäähyväiset kirkkokuorolaisille. Niin ne kanttorin työt alkavat olla loppusuoralla. Ehtoollisen aikana lauloin kuorolaisille Löytyn Jaskan Käy Herra meitä siunaamaan, ja komeaksi jumalanpalveluksen lopuksi vedettiin neliäänisesti yhdessä seurakunnan kanssa Herraa hyvää kiittäkää. Koko jumalanpalvelus mentiin vanhalla kaavalla neliäänisesti ja myös virret veisattiin ilman säestystä neliäänisesti. Virret olivat vanhan virsikirjan sanoilla ja osin körttimelodioilla. Minttu saarnasi ja oli liturgina. Kivaa oli kirkkokuoron kanssa tehdä yhdessä töitä, mutta varsinkin aluksi kovin raskasta, kun osaamista ja kokemusta kuoronjohdosta ei ollut yhtään. Joskus tiistai-illat kyllä oli raskaita mennä paikalle, mutta melkein aina kivat hetket laulun parissa saivat hyvälle tuulelle ja yhteisiä onnistumisen kokemuksia tuli runsaasti kolmen vuoden aikana.
Perjantaina ilmestyy Me Naiset kuorolta uusi levy. Levy julkistetaan Alahärmän kirkossa pe iltana klo 19. Levystä on tulossa mun työnäyte ja onnistunut sellainen. Kiva saada dokumentti mun musiikillisesti parhaan kuoron nykykunnosta. Levylle tulee 13 laulua ja olen äänittänyt sen itse. Äänite on mielestäni kovasti onnistunut.
Parin viikon päästä pitäisi ilmestyä myös kirjani, jonne tulee laulujen tekstejä 80-luvulta asti, aamunavauksia, lehtien hartauskirjoituksia, aforismeja, runoja, mese-keskusteluja, suosikkilistoja jne…, kirja on yhä hieman kesken. Toivottavasti saan valmiiksi 17. päivä mennessä, milloin pitäisi julkaista se.
Perjantai Peikkoperheellä vierähti Hesan reissulla. Lapset olivat koko 800 km bussimatkan, Ikean reissun ja Linnanmäen reissun kuin enkeleitä. Kyllä meillä on superkiltit reissulapset. Bussissa muutkin oikein ihmetteli. Tara ihastui Ikeassa liekkilippiksiseen pikkumieheen ja kun äiskä yritti tarjota vähän tavallisempaa ja kiltin oloisempaa, niin Tara tokaisi vaan, että ei kun se liekkilippiksinen on kivempi. Kyllä siellä oli vilkasta silmäpeliä…..
Aleksilla oli mukavaa Linnanmäellä rekan ratissa, helikopterissa vähän pelotti ja ihan eka laite, mihin molemmat menivät ilman aikuisia oli vesitornia kiertävä juna. Tara oli rohkea ja meni ihan yksin karuselliin (siihen perinteiseen) ja valitsi tietysti kaikkein korkeimman eläimen, eli kirahvin. Kyllä plikka nautti.
Ikeasta todettiin, että köyhän ei huonoa kannata ostaa, joten ei ostettu paljon mitään…
Glada Vappen för alla
Harri
Paluu arkeen koitti
Niinpä niin. Loma loppui ja arki palasi. Tänään oli taas hieno päivä. Ulkona tosin satoi räntää, mutta täällä Peikkolassa oli oikein mielenkiintoista heti aamusta alkaen. Ollinmäen Vesa tuli käymään iltapäivällä ja se käyminen tais venähtää seitsemäksi tunniksi, kun alkoivat työstää Harrin kans sen biisiä. Ihan uus tuttavuus ja oikein mukava mies. Mä seurailin sivusta miesten ammattitaitoa, joka on kyllä tosi kova. On toi Harri vain sellainen monilahjakkuus, vaikka aina itse kieltääkin sen. Mutta ihan sama mihin hommaan se ryhtyy, niin se osaa kaiken karehdittavan hyvin. Ja on se kyllä niin sitkeäkin, että ei se anna periksi, vaan opettelee asian kuin asian. On aika helppoa ja turvallista olla Harrin kans, kun se tietää ja taitaa asiat. Ennen enimmäkseen hoidin itse asiat, nykyään Harri hoitaa useimmat. Ei täs voi muuta kuin ihaillen seurata sen työskentelyä. Tuolla se yhä työstää yksin sitä biisiä. "oman tien kulkija, kulkee omia polkujaan…", soi varmaan unissakin 
Hyvältä kuulostaa.
Tara selitti heti puhelimessa miten se oli tehnyt mulle ja Harrille hienon askartelun niin kuin eilen lähtiessään lupasi. Olin just matkalla kotiin ja sen oli pakko saada kertoa se Harrillekin. Sanoi, että anna sitten numero, että saan soittaa Harrille. Ja Aleksi selitti miten hienoa oli ollut eilinen kotimatka Niinan ja poikien kans. Että kiitos vain Niinalle, kun veit lapset Kurikkaan. Säästyi meiltä 200km ajomatka.
On jotenkin levollinen olo, kun on ollut niin rauhallinen päivä. Sain yhden tehtävänkin tehtyä ja siitä saa aina hyvänolon tunteen. Joskin ne tehtävät ei siihen lopu ja jos loppuis, niin sitten on vielä gradun vääntö edes. Huomenna mulla olis ollut vapaapäivä, mutta on koordinaatioryhmän kokous, joten on ajettava sen vuoksi kokkolaan. Lähdetään vappuna opintomatkalle Köpikseen neljäksi päiväksi. Hirvittää ihan, että miten kova ikävä sitten tulee Peikkopoikaa, kun ei olla oltu erossa koskaan noin pitkään.
Ostin tänään Peikkopojalle Ronja Ryövärintytär -kirjan, kun edelliselle painokselle kävi ohraisesti. Ostin sen kirjan joululahjaksi Harrille ja olen lukenut sitä Harrille iltasatuna ja joskus muulloinkin. Nyt ei olla hetkeen voitu sitä sitten lukea. Ne on olleet sellaisia ihania läheisiä hetkiä ja tarinassa on paljon tuttua, jos vertaa Peikkotyttöön ja Peikkopoikaan. Tara ja Aleksikin tulee varmasti kuulemaan sen tarinan vielä aikanaan, on se niin ihana kertomus. Harrikin on ihan myyty sille.
Kello käy kohti puoltayötä. Pitäis kai kiipiä yläkertaan nallen viereen unille. Harrikin taitaa olla ihan poikki, ehkä sekin tulee unille ja pääsen sen kainaloon. Mikään ei ole ihanempaa kuin päivän päätteeksi päästä Peikkopojan kainaloon. Se on mun taivas.
Tällainen päivä tänään. Huomenna taas uus päivä ja uudet kujeet. Hyviä unia ja pikkuenkeleitä!
Ja Peikkopoikani.. Olet maailman ihanin ja rakastan sua tosi paljon! Sun kanssas jokainen päivä on uusi seikkailu.
Peikkotyttö
Ensimmäiset kommentit blogista…
Ensimmäinen kommentti blogista on tullut ja se oli hyvin negatiivinen. Kritiikkiä siitä, että miksi kerromme ajatuksiamme ja tapahtumiamme julkisesti.
Tässä vastaus: Me koemme tämän tärkeäksi meille itsellemme, ja toivomme, että tästä blogista olisi hyötyä joskus joillekin, jotka painivat samojen asioiden kanssa. Lisäksi toivomme, että tästä blogista välittyisi se luja ja voimakas keskinäinen rakkaus, mikä meillä Peikkoperheessä on. Että tästä saisi voimaa siihen perusasiaan, että parisuhde on kantava asia tässä elämässä ja se pitää aina olla etusijalla. Kaikki muu on toisarvoista! Korostamme, että kaikki mitä tässä kerromme ovat meidän henkilökohtaisia mielipiteitämme ja ajatuksiamme, ja että ne pitää ottaa vain ja ainoastaan siinä valossa. Asioiden todenmukaisuus voi olla ihan jotain muuta. Samalla olemme ylpeitä siitä, että saamme asua ja elää Suomessa, jossa sananvapauden periaate on aina ollut erittäin tärkeä osa yhteiskuntaamme ja moraaliamme. Vielä lopuksi pyydämme tässä julkisesti anteeksi, jos joillakin ajatuksillamme, mielipiteillämme tai teoillamme jotakuta loukkaamme tulevaisuudessa tai olemme jo loukanneet.
Siunausta teille kaikille.
Katri-peikko ja Harri-peikko
Suomalainen mies, suomalainen nainen
Suomalainen mies pistää poikansa pelaamaan jääkiekkoa, suomalainen mies ryyppää itsensä hengiltä, suomalainen mies alistaa naisensa, suomalainen mies haluaa uuden auton hinnalla millä hyvänsä, suomalainen mies halveksii kaikkia muita, suomalainen mies halaa nyrkillä, suomalainen mies on epätoivoinen, suomalainen mies kilpailee ihan kaikessa - jopa siinä miten hyviä lapsia hänellä on…
Suomalainen nainen alistuu hiljaa kauan - mutta sitten räjähtää, suomalainen nainen haluaa kiltin miehen, mutta lähtee nelikymppisenä harrikkamiehen matkaan, suomalainen nainen on ylpeä, suomalainen nainen lähtee matkoille hakemaan parempia miehiä, suomalainen nainen on metsästäjä, suomalaiselle naiselle kissakin on tärkeämpi kuin mies, suomalaiselle naiselle tasa-arvo on tärkeämpi asia kuin Jumala, suomalainen nainen itkee vahvuuttaan, suomalainen nainen vihaa entisiään ja myöhemmin nykyistään, suomalainen nainen on liian vahva.
Onneksi on globalisaatio.
Muutama ajatus yökeskusteluista
Tässä luettiin Leenan kirja läpi ja heräsi hirveästi ajatuksia. Katri oli lukenut sen jo aamulla ja tokihan sitä luettiin jo viime yönäkin tosi monta juttua….
…meillä Peikkotytön kanssa juttu kulkee…, ajatukset menee tajunnanvirtana. Peikkotyttö jaksaa kuunnella ja kuunnella mun pitkiä höpötyksiä, joissa useinkaan ei ole päätä eikä häntää. Todellista puhuttua tajunnanvirtaa. Ja mää nautin, kun saan höpöttää. Onneksi Peikkotyttö osaa kritisoida ja kommentoida ja pistää ajattelmaan ja punnitsemaan ajatuksia. Ihanteellinen keskustelutoveri, oikein rakas vastaväittäjä. Ja paljon on Peikkotytölläkin TUOREITA ajatuksia ja näkökulmia. Mää olen jo vähän vanha 80-luvin pieru. Mutta onneksi en ole jämähtänyt paikoilleni tiettyihin ajatuksiin ja uskomuksiin, vaan haluan kokoajan punnita ajatuksiani ja arvojani. Viimeksi tämän vuoden aikana iso asia on ollut suhtutumiseni naispappeuteen…., ehkäpä pohjoismaalaisilla miehillä ei enää ole kykyä olla pappi - tarvitaan tuntevia ja asiallisia äitejä kirkkoon, ehkäpä se on ihan Jumalan tahto ja tämän ajan murros 2000 v. tradition jälkeen…..??????? Kiitos sinullekin Minttu näistä ajatuksista….
Rakastan tuota Peikkotyttöä tosi kovaa. Tuossa se nytkin (niinkuin kymmeninä iltoina aiemmin tänä talvena vain istuu mun vieressä, vaikka on tosi väsynyt ja haluaisi mennä maate) istuu mun vieressä - ei tosin näe mitä mää kirjootan.
Ja Leenalle kiitokset ajatuksista. Siellä oli monia TOSI UPEITA. Ihanaa slaavilais-suomalaista synkkyyttä ja haikeutta, jossa kuitenkin oli päällimmäisenä toivo, kiitollisuus ja usko elämään. Ja rakkaus.
Ja Peikkotytölle kiitos ihan kaikesta. Sää oot tärkeintä tässä ajassa mitä mulla on.
Peikkopoika
HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!!
Hyvää pääsiäistä tosiaankin teille kaikille lukijoille!
Luin tuossa juuri Peikkopojan kirjoituksen. Taran kanssa on otettu yhteen nyt pääsiäisenä todellakin koko ajan. Nyt vasta todella tajuan, että se sama uhma-tauti iski siihenkin, kun se Aleksista ehti parantua. Ja neidillä kun tuota uhmaa löytyy omastakin takaa muutenkin, niin huh huh.. Äitskä on lujilla, puhumattakaan Harrista. Tara kun on luonteeltaan aurinkolapsi ja sitä myötä tottunut käsittelemään ihmisiä ja saamaan tällä tavalla tahtonsa läpi. Nyt se laittaa meitä ihan halvalla ja nauraa vain päin naamaa, vaikka oltais kuinka tosissaan. Harri ojensi sitä eilen autossa, kun tultiin kokolta. Se halus mennä Leena-tädin ja Iivarin kyydissä, mutta sai tinttakohtauksen niiden autossa ja potki niiden auton penkkiä kuraisilla kengillään. Minä nostin neidin meidän autoon ja siitäkös riemu repesi. Alkoi hillitön huuto, sadatus ja potkiminen ja uhma, että otan turvavyön pois. Matkalla Harri pysäytti auton, että ulos, jos et osaa olla kunnolla. Siihen Tara vastas näyttämällä vain kieltä, vaikka varmasti myös pelkäsi, koska Harri oli melko vakuuttava. Harri ei myöskään koskaan ärjy millään tavalla lapsille ja silloin harvoin, kun korottaa ääntään, niin on kyllä aihettakin. Se on vähän niin kuin sellainen viimeinen keino, kun mä en saa lapsille kuria. No joo, kotiin kun päästiin, niin neiti jatkoi tinttailuaan ja jäi istumaan autoon. No lopulta tilanne rauhoittui ja saatiin lapset unille ennen kirkkoa.
Perjantai-illalla haettiin pajunoksia trullittamista varten. Tara tuumasi, että sai käteensä vähemmän ja siitäkös show alkoi. Hän ei suostunut tulemaan sisälle, niinpä me Aleksin kanssa menimme ja jätimme hänet kiukkuilemaan. Katselin ikkunasta, että tuleeko se neiti sisälle ja olihan hän jo rappusten eteen päässyt. Kirosi itsekseen ääneen potkien kuraa mun auton päälle ja sitten samalla nyppi pajunoksista kaikki pajunkissat pois (Neiti näytti niin koomiselta, että en voinut kuin nauraa itsekseni). Lopulta kannoin neidin sisälle. Hän huusi eteisessä puoli tuntia, että ei pue itse vaatteita pois. Sisua tuolla tytöllä kyllä on. Ihan turha lähteä hänen kanssaan vääntämään, sillä se on selvää, että periksi ei anneta. Muistan kyllä itsekin, että pienenä tein ihan samoin. Uhmalla vain läpi vaikka kiven harmaan..
No toivotaan nyt, että tilanne helpottaa. On niin tylsää takuta koko ajan, kun näkee lapsia muutenkin vähän. Mutta pakko se nyt vain on niille rajat laittaa tässä vaiheessa, kun vielä on jonkinlaista valtaa. Nykyajan vanhemmat kun pelkää lasten kohtauksia ja kielteisten tunteiden tuottamista. Mutta missäs ne opitaan turvallisemmin kuin kotona. Siitä on sitten hyvä jatkaa maailmalla.
Eilen oli kyllä tosi kiva päivä. Harrilla tosin on ollut tosi paljon töitä. Mä olin lasten kans trullittamas ja ne oli siitä ihan onnessaan. Yks vanha kaveri kävi morjestamas ja se oli kans tosi mieltä piristävää. Nyt kun olen ollut Kurikasta pois opiskelujen takia jo pian vuoden, niin on huomannut, että vain harvat kaverit pitää yhteyttä ja tulee käymään. Mutta onneksi on niitä muutamia vanhoja ystäviä, jotka ajaa vaikka Helsingistä moikkaamaan silloin tällöin. Ne on tosi tärkeitä. Eilen oli myös tosi kivaa, kun sisko ja sen mies tulivat iltapäivällä. Lapset olivat ihan innoissaan, kun Leena ja Iivari piilottivat pääsiäismunat ja lapset saivat etsiä. Siitä leikistä puhutaan vielä kauan. Oli tosi kiva muutenkin viettää iltaa heidän kanssaan. Harria vähän harmitti, kun sen ajatukset oli työasioissa, eikä oikein ehtinyt keskustella vieraiden kanssa. Aamulla tuossa lueskelin Leenan runokokoelmaa välillä nauraen ja välillä vedet silmissä. Oli tosi koskettava! Illalla käytiin vielä yömessussa, joka oli hieno kokemus. Kuoro lauloi hienosti.
Nyt istutaan täällä kahdestaan. Lapset nukkuu ja on viimein aikaa hetki vain toisilleen. Illat on aina meidän omaa aikaa, vai sanoisiko yöt, kun tulee yleensä valvottua yhteen-kahteen asti. Aika vain menee jutellessa, eikä millään malttaisi mennä unille. Harrin kanssa on siitä ihanaa, että juttua syntyy ihan kaikesta maan ja taivaan väliltä ja ollaan kyllä niin samalla aaltopituudella kuin vain voi.
Huomenna tulee Taran kummitäti kylään ja sitten tämä pääsiäinen onkin jo ohi. Sitten iskee taas hillitön ikävä lapsia, kun ne lähtee Kurikkaan. Tulee taas se tyhjä tunne, jota ei vielä halua edes ajatella. Onneksi on enää kolme kuukautta opiskeluja ja sitten lapset muuttavat kokonaan tänne Peikkolaan. Aleksi aamulla taas kysyi, että koska saadaan jäädä tänne kokonaan. Viihtyvät onneksi niin hyvin täällä.
Nyt nauttimaan Harrin seurasta…
Katri
KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA!
Pääsiäisiltaa täällä vietetään.
Peikkotyttö on nukuttamassa lapsia ja minulla on vihdoin hetki aikaa kirjootella. Pääsiäinen on ollut työntäyteistä aikaa: kahdet isot hautajaiset (yli 400 hlöä kirkossa) pitkän kaavan mukaan (=siunaaminen, kuorot, muistoseurat, ruokailut ja kahvit), kaksi aamujumalanpalvelusta ja pääsiäisyönä ihana yökirkko. Tässä seurakuntatyössä oikeasti saa elää pääsiäisen tapahtumissa aidosti mukana. Pääsiäisyön riemu oli ihan uskomaton kokemus, ja tänään aamulla yksi kuorolainen sanoi, että hän pelkäsi mun lähtevän kesken laulunjohdon lentoon….
Eilen oli Katrin sisko ja sen mies käymässä meillä Peikkolassa. Oli sitten vieraina oikein kaksi tekniikan tohtoria yhtäaikaa Leena oli väikkärinsä ohessa tehnyt myös erittäin koskettavan ja kauniin runokirjan ja julkaissut sen viime viikolla. VAU. Saatin se tuparilahjaksi. Vietettiin siinä samalla Taran synttäreitä. Syötiin hyvää kakkua ja lapset rokkaili mun biisien tahdissa. Taidettiin saada videollekin jotakin…
Tara on ollut koko viikonlopun ihan mahdoton. Sillä on nyt samaa uhmaa pelissä, jota Aleksilla oli koko syksyn.
Juuri äsken itkuhälyttimestä taas kuului, kuinka Tara kiusasi Aleksia. Ei muuta kuin rauhoittelemaan tilannetta. Meillä on tuossa 100 m päässä naapurilla kettutarha, ja nyt keksittiin tarina pikkuketuista, jotka eivät saa nukuttua jos lapset meluaa. Saas nähä tepsiikö, tänään tuntuu ainakin auttavan se tarina eteenpäin…
Taralla tosiaan siis päällä tosi paha uhma. Se on ollut kiukkuinen ja suoraan sanottuna vittumainen koko viikonlopun - lieneekö ollut paha viikko takana. Aleksi taas on ollut tämän viikonlopun kuin enkeli. Niin nää jutut vaihtelee. Juteltiin tuossa perjantai-iltana Katrin kanssa, että mitä tehdään Taran kanssa. Päätettiin hiukan ottaa tytöltä kaikkivoipaisuusluuloja pois pienellä "räjähtämisellä". Nimittäin Tara on ollut jo pitkän aikaa sellainen, että siihen ei oikein mikään moite tai rangaistus ole tehonnut. Se on aina kääntänyt asiat sillain, että ei sillä väliä…, oli siltä sitten vienyt karkkipäivän tai muuta. Se on jotenkin niin itseänsä täynnä kun kaikki kehuu sitä ja kaikki tykkää siitä. Kaikissa asioissa se on sitä mieltä, että hän on paras ja hän voi mitä vaan. Tyypillistä Taraa esim. oli Tampereella Näsinneulassa se, että kun äiskä kovasti pelkäsi lähelle ikkunaa menemistä ja pelkäsi Tarankin puolesta, niin eikös tyttö roiku kokoajan ikkunalla pelkäämättä korkeutta yhtään. Toinen ilmenemismuoto on sen kiipeilyssä: se ei pelkää putoavansa lainkaan ja kiipeilee milloin missäkin. Korkeallakin ja tosi huterissa paikoissa. Tuntuu, että tytöllä ei ole tarpeellista itsesuojeluvaistoa tarpeeksi, ja että se on kovasti kehittymätön siinä. Ei tajua vaaroja. Sitten esim. se tyypilliseen pohojalaaseen tapaan aina uhoaa, jos on jokin uhka muiden lasten taholta mielikuvituksessa, että se ottaa kiven ja lyö. Eli se ei pelkää oikeen mitään. Paitsi Kikkulan noitaa….:)
Lapset olivat yöllä kirkossa ja Tara kuulemma hiljaisessa kirkossa juuri ennen tilaisuuden alkua oli päästänyt oikein kunnon rehellisen pohojalaasen pierun. Ja tietysti ruvennut hyrskyttämään Aleksin kanssa asiasta oikein kovaan ääneen. On siinä ollut Peikkotytöllä kestämistä ja kirkkokansalla varmaan hauskaa, toki joku on saattanut taas ajatella, että joopa joo, noi on ne kanttorin kerstat taas vauhdissa
Noo, ehtoollisella ne oli oikein hienosti, tosin juoksivat ehtoollispöydästä suoraan kirkon penkkiin nopeasti ja tehokkaasti. Hieno siirtyminen…., juuri tilaisuuden henkeen sopiva, taisi olla kersoilla kiire mennä kertomaan Kristuksen ylösnousemisen sanomaa….
Mutta kaiken kaikkiaan: UPEA PÄÄSIÄINEN, RIEMULLINEN JA LAPSET OVAT TUONEET SIIHEN IHAN OMAN ILONSA.
KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA - TOTISESTI NOUSI!
Kiirastorstain aamu
Eilen oli pitkästä aikaa aivan upea auringonpaiste. Kevät on kovasti myöhässä ja lunta on vielä paljon, tosin ovat nyt vihdoin pikkuhiljaa sulamaan päin. Talvi on ollut kovin pitkä ja maaliskuu taisi olla talven kylmin kuukausi. Kevät on ainakin kolme viikkoa myöhässä. Peikkolan pihassa on isot kinokset, eilen alkoi hiekkapiha vasta näkyä. Täällä kylällä on jotain vesiongelmia, vesiosuuskunnan putki vuotaa jostakin. Vedenpaine on tosi pieni ollut eilen ja tänään, ei tahdo päästä suihkuun. Tosin meillä on ollut pieni vedenpaine kokoajan.
Saatiin Ilpolta lainaksi höylä eilen ja Katri alkoi heti kokeilla sitä yläkerran makuuhuoneen lattiaan. Sieltä on jo hirsiseinä revitty lastulevyjen alta näkyviin ja myös muovimatot lautalattian päältä on otettu pois. Kyllä siitä huoneesta saadaan hieno. Tupakkihuone (=vanha opettajanhuone) on saatu jo valmiiksi ja tämä on kyllä tosi viihtyisä ja mukava. Keittiön lattia on hivenen kesken, mutta eiköhän sekin saada ensiviikoksi kuntoon. Tosin olisi ollut kiva kun olisi ollut valmis pääsiäisenä, mutta ei ole nyt juuri varaa ostaa lisää laminattia, jotta saisi sen loppuun. Tätä remonttia tämä on sitten seuraavat vuodet, mutta sehän vain on kivaa. Kesällä pitäisi alkaa tehdä toista vanhaa luokkahuonetta, josta on tarkoitus tehdä wanhanajan tupa.
Tänään taas saa nähdä lapset. Kiva. Onkin jo ollut ikävä. Tänä aamuna näin unen, jossa Tara oli lähtenyt isänsä matkaan, mutta tuli ensimmäisenä aamuna ikävissään takaisin, juuri kesken lauseen jonka olin sanomassa aamukahvipöydässä, jossa olin sanomassa, että kyllä se parin viikon sisällä takaisin tulee, kun tykkää äidistä ja musta niin paljon.
Katri on lähtenyt jo kuuden jälkeen Kokkolaan ja hakee lapset tänään Kurikasta, jotta mää saan vähän huilata tänään (=vapaa päivä). Viikonloppu on aika huikee: Pe klo 8 kirkkoon, 10 jp, 11 tulee kirkkokuorolaiset valmistautumaan erään kirkkokuorolaisen hautajaisiin, 12 hautajaiset (kestävät vähintään klo 15:ta), klo 17.30 lauluharjoitukset, klo 18 tulevat Laulun ystävät-kuorolaiset, klo 19 alkaa Ristin Juhla, sitten la klo 9 kirkkoon, klo 11 hautajaiset (kestävät ainakin klo 15:ta) ja sitten klo 22 kirkkoon ja klo 23 pääsiäisyön jp, ja vielä su klo 8 kirkkoon ja klo 10 messu. Olen varma, että su aamuna musta ei lähde enää pihahustakaan ääntä…, ja sitten tietysti taas ma klo 9 kirkkoon. Että tällainen on kanttorin pääsiäinen tällä kertaa…
Heissuli pitkästä aikaa!
Ta
11.4.2006
Joopa-joo.. on sitten aikaa vierähtänyt siitä, kun viimeksi ehdin kirjoittaa. Nytkään ei olisi aikaa, mutta päätin vain kuitenkin kirjoittaa muutaman rivin, kun on niin kiva sitten jälkeen päin lukea. Kello on seitsemän illalla, palasin juuri koululta. Pitkiä päiviä taas ja tuntuu, että mitään ei ehdi tehdä. Pöydällä odottaa pino tekemättömiä opiskelutehtäviä. Tehdään illalla taas jotain..
Tänään on suuri päivä. Tara täyttää 4-vuotta! Neiti on niin ihana!! Miten siitä onkin tullut jo noin iso. Itse sen kyllä näen ihan vauvana vielä. Synttäreitä on juhlittu jo pitkän aikaa. Viikko sitten oltiin Tampereella synttärireissulla, samoin kuin olimme Aleksin kanssa tammikuussa lätkää katsomassa Tampereella. Tara oli yhtä aurinkoa koko matkan. Kävimme teatterissa, Näsinneulassa, akvaariossa ja Harrin siskontyttö Laura antoi Taran ratsastaa ponillaan. Yötä olimme Harrin vanhemmilla. Oli ihan täydellinen reissu! Nyt Tara oli sitten juhlinut iskän ja Aleksin kanssa, sekä mimmin ja paapan ja isopaapan kanssa synttäreitä. Ja vielä olisi viikonloppuna juhlat täällä Peikkolassa. Että ei sitä mun lapsuudessa tuollaisia synttäreitä vietetty J. Harri on niin ihana, kun se tekee meidän eteen kaikkensa, eikä paljoa kiittelyä kaipaa. Siis tottakai mä sitä kiittelenkin. Se vain on sellainen ihminen, joka nauttii saadessaan tehdä muille hyvän mielen. Siksi sen kans on niin hyvä olla. Pistetään hyvä kiertoon ja kaikilla on hyvä olla.
Viime viikonloppuna oltiin taas Tampereella, vasta kolmas viikonloppu peräkkäin. Mun sisko väitteli tohtoriksi ja oli kunnia olla kutsuvieraana tilaisuudessa. Oli meille molemmille hieno kokemus ja erittäin mukava päivä kaikella tavalla. Harri näki mun siskoni ensikertaa. Harri kyllä viihtyy hyvin ihmisten kanssa, joten sen kanssa on kiva reissata sukulaisissakin. Juu, mutta oli se hieno tilaisuus ja olen tietty kauhean ylpeä siskostani. Iso saavutus. Monta naista ei ole tekniikan tohtoriksi yltänyt. Kiva se on, kun on noita sukulaisia. Mulla siis on iso perhe. Neljä veljeä ja viisi siskoa. Nyt Harrilla on näkemättä vain mun yksi sisko. Muut on tsekattu.
Harri on töissä. Aamulla se jäi nukkumaan, kun mä lähdin ajamaan Kokkolaan varhain. Sillä on rankka työviikko, kun on pääsiäinen. Joka päivä jotain. Mun pitäis leipoa huomisiin myyjäisiin koululle vielä tänään. Ja pianoläksykin on jäänyt niin monta kertaa harjoittelematta, että nyt on ihan pakko harjoitella. Onneksi on niin mukava ope ja ymmärtäväinenkin vielä. Viime kerralla aamulla etsin nuotteja puoli tuntia, mutta ei vain löytynyt. Olen etsinyt niitä nyt viikon ja äsken tein löydön lehtipinosta. Huokaus… Hiukan hävetti viimeksi mennä pianotunnille, kun enää ei ollut edes nuotteja mukana. Yleensä ne edes on mukana, vaikka harjoittelu onkin jäänyt joskus vähemmälle. Tällaista tämä Peikkoperheen elämä tahtoo olla. Paikat on sekaisin, tavaroita laatikoissa. Ikkunatkin pitäis pestä. Olisko ketään vapaaehtoisia??!! Ruutuja on varmaan sata.. ainakin..
No mutta tärkeintä on, että kivaa on. Elämä luistaa ja rakkautta löytyy. Harrin kanssa elämä on kertakaikkiaan ihanaa! Peikkola on kiva paikka elää. Ja täällä maalla on niin ystävällisiä ihmisiä. Naapuri on käynyt ajamas luomet pois pihasta ihan pyytämättä. Ihan kuin ajatus. Lapsia on ikävä, mutta enää kolme kuukautta koulua. Nyt vähän sterssaa se, että mistä saa töitä. Tänään mietin, että minne päiväkotiin yritän saada lapset hoitoon. Hankalia asioita. Mutta asioilla on yleensä tapana järjestyä, joten eiköhän kaikki mene hyvin.
Nyt on pakko alkaa tekemään tehtäviä. Onneksi kevät tulee. Kai, vaikka ei uskoisikaan, kun tänäänkin satoi lunta. Ainakin valoa on nyt enemmän ja se piristää hirveästi.
Peikkotyttö
Yötunnelmissa
Täällä sitä istutaan tupakkahuoneessa Peikkolassa niinkuin monena yönä muutenkin. Netissä menee aikaa aika paljon. Tänään tosin oli täysi työpäivä ilta yhdeksään iltakirkkoineen ja vanhainkoteineen.
AVAIMET HUKASSA…..tää on tätä…
Katri oli ihan rättipoikkiväsynyt kun tulin kotiin. Koulutehtävät rassaa sitä kovasti. Tänään pohdittiin kovasti lasten päivähoitopaikkaa. Tiedusteltiin paristakin lähteestä, että minne kannattaa ne viedä. Vaihtoehtoina olisi pieni päiväkoti tässä lähempänä tai sitten isommat kirkolla. Taidetaan päätyä uuteen päiväkotiin kirkolla. Muskariin ilmoittautuminen oli ja meni, mutta sinne kuulemma mahtuu vielä. Saas nähä miten lapset sopeutuu päiväkotiin, kun ovat olleet kokoajan perhepäivähoidossa. Ne on niin kovasti kiinni toisissaan nuo lapset. Aleksi menee eskariin ja on ollut tänä talvena jo kerhossa, joten ovat sentään hieman aikaa olleet erossa toisistaan. Selkeästi alkaa havaita, että kaipaavatkin sitä, että ei tarvisi kokoajan toista katsella. Taraa selkeästi tympii Aleksin poikien puuhat, eikä se jaksa oikein kokoaikaa leikkiä jotain jääkiekkoa tai muuta peliä. Aleksi on selkeästi hädissään siitä, että pikkusiskon huomio alkaa kiinnittyä muihinkin asioihin. Hyvä että saavat täältä ikäistään muutakin seuraa. Aleksilla oli vanhassa paikassa yksi poikakaveri (vanhempi), joka usein kävi niillä kotona leikkimässä. Jotenkin se vei Aleksia mennen tullen. Sitten lopetti käymisen…, taisi olla Aleksille kova paikka.
Tässä talvella ollaan käyty molempien muksujen kanssa vuorotellen synttäreitä juhlimassa Tampereella. Aleksi pääsi oikeaan jääkiekon SM-liiga matsiin ja Tara taas Mobita/Danscon lastennäytelmään. Reissut oli kivoja, ehkä niistä joskus lisää. Muutenkin meiän muksuista on tullut vähän reissumuksuja: jos ollaan pari päivää aloillaan, niin alkaa tulla kommentteja, että miksei lähetä minnekään…
…autossa meillä on mukavaa. Aika kuluu hyvin juttuja kertoen tai sitten jotain huomiopeliä pelaten tyyliin tuleeko seuraavana vastaan rekka vai linja-auto vai matkailuauto vai traktori. Tai minkä merkkinen auto tulee seuraavan vastaan. Tai sitten, että kuka näkee ekana hirven/jäniksen/koiran/kissan jne…, ja sitten tietysti aina Kikkulan (kts edellä) kohdalla kaikki laittaa pään alas
Pääsiäistä odotellessa
Tänään on Taran syntymäpäivä. 4-vuotta tulee täyteen.
Tara on meidän aurinkolapsi. Ajattelee asiat positiivisesti ja valoisasti. Sen elämä varmaan tulee olemaan helppoa. Jos tulee jokin vastoinkäyminen, Tara osaa ihailtavalla tavalla kääntää asiat parhain päin. Se löytää aina jonkin asian jolla se selviää vaikeuksista ja vastoinkäymisistä. Ei jää paljoa suremaan. Mutta toisinaan joku asia saattaa sitten surettaa tosi kovasti. Silloin Tara ei tee numeroa siitä, vaan vetäytyy yksistään nyyhkyttämään jonnekin. Sitten sitä tietysti pitää mennä lujaa lohduttamaan.
Se on vielä niin kovin pieni. Kaikki sadut ja tarinat uppoaa siihen ihan täysillä. Meillä on kehittynyt tässä aikojen kuluessa pieniä mielikuvitustarinoita, jotka ovat kasvaneet ja kasvaneet. On Kikkulan noita ja Kikkula - noitien maa, on piereskelevä simpanssi Anssi, on virtahevot, jotka tekevät kaikkia ilkeyksiä, kuten rikkovat Harrin musiikkilaitteet ja lasit ja syövät Harrin karkit, ja jotka asustavat useimmiten Harrin Mersun konepellin alla uima-altaassa. Ja Mersussa on tietysti se Pieruanalysaattori ja Pieruvaroitusvalo
Mahtavat Aki ja hoitotäti välillä ihmetellä maanantaisin kun lapset tulevat meiltä…, koskahan valkotakkiset tulee ja vie meidät…
Peikkolan eteisessä Kikkulan noita valvoo ja tekee välillä ilkeitä taikojaan.
Toisaalta on sitten Pikkuenkelit, jotka valvovat unta ja tekemisiä ja antavat turvan ja suojan.
Aleksi on meidän viisivuotias, joka on taas sitten vähän vaikeampi tapaus. Suloinen kuin mikä - mutta valtava synkistelijä ja ei kestä pienintäkään pettymystä. Jää myös usein taitavan siskonsa varjoon. Onneksi Aleksi on löytänyt Legot ja saa niistä runsaasti itseluottamusta. Sillä on jo aika kokoelma ja se osaa jo itse tehdä mainiosti vaikeitakin Legoja ohjaamatta. Legoista oikeastaan alkoi Aleksin ja mun parempi aika. Niitä alettiin yhdessä väsätä.
Pääsiäisviikko. Kohta pitäisi lähteä viettämään ehtoollista vanhainkotiin. Illalla iltakirkko. Päivän helpotus on se, että ei ole kuoroja. Tosi usein nuo tiistai-illat ovat kovin vaikean tuntuisia kaksine raskaine kuoroharjoituksineen. Työt loppuu kohta. Kolme vuotta täällä kanttorin virassa ilman koulutusta on kyllä saavutus, mutta se on nyt nähty ja yhtään enempää en jaksaisi. Valitsivat kanttorin virkaan tänne vaasalaisen juurivalmistuneen naisen, jolla seitsemän kuukautinen lapsi. Pelkään vähän miten käy, kun/jos se tänne tulee. Tämä työ ei tosiaankaan ole helppo pienen maalaisseurakunnan kanttorin työ, niinkuin joku saattaa luulla. Tämä on erittäin aktiivinen seurakunta, jossa on todella paljon toimintaa henkilöstöön nähden. Kokoajan tuntuu, että henkilöstö menee ihan äärirajoilla jaksamisen kanssa. Mulla on mm. 4 kuoroa, kaksi musiikkiryhmää, hautajaisia riittää ja niissä menee aina koko päivä, jne. Ihan erilaista työtä kuin jossain kaupunkiseurakunnassa tai ei-aktiivisessa pikkuseurakunnassa. Sitäpaitsi tuo vaasalainen on valittu Vaasaankin - saas nähä tuleeko se edes. Sitten onkin mielenkiintoinen tilanne jos ei tule, että kuka johtaa kuorot ensi talvena. En ainakaan minä…
Katri oli päässyt turvallisesti Kokkolaan. Matkaa n. 70 km joka päivä edestakaisin. Mulla tuli puolessa vuodessa auton mittariin yli 30 000 km. Rahat on ollut todella tiukoilla tän talven, kun Katrilla ei ole tuloja käytännöllisesti katsoen lainkaan ja mullakin vain pienet. Selvitty on mutta bensa ja diesel on tosi kallista…, tosin lainaakin on pitänyt ottaa…
Uusi alku
Taustaa:
Peikkoperheen blogi on jäänyt idea-asteelle, mutta nyt olisi tarkoitus käynnistää projekti uudestaan. Kiireitä on ollut kovasti: Katrilla opiskelut, Harrilla työ ja muut touhut. Uusimpia suuria asioita on, että olemme hankkineet Härmästä vanhan kyläkoulun, jonne muutimme helmikuussa. Lapset tulevat perässä kokoaikaisesti asumaan tänne sitten heinäkuussa, kun Katri saa opiskelut siihen malliin, että se on mahdollista.
Blogi on lisätty nyt myös yleiselle blogilistalle.
10.4.2006
Harri-peikko
Peikko-uusioperhe on perustettu heinäkuun lopussa 2005. Katri-peikko otti yhteyttä netin kautta Harri-peikkoon 27.7.2005 ja tuli seuraavana päivänä Harrin keikalle. Seuraava yö meni puhelimessa jutellessa ja totesimme, että voisimme saada aikaan hyvän katastrofin. Seuraavana aamuna Harri-peikko perui sopimansa Ahvenanmaan matkan toisen naisen kanssa ja ajoi Kurikkaan. Seuraavana viikonloppuna Peikko-perhe, johon kuuluu Tara 3-v ja Aleksi 4-v (8.12.2005) oli jo Kalajoella viiden päivän reissussa. Tarina on jatkunut siitä eteenpäin siten, että Katri- ja Harri-peikko ovat olleet erossa tämän neljän ja puolen kuukauden aikana vain muutaman yön. Katri opiskelee Kokkolassa, Harri on kanttorina Ylihärmässä, lapset ovat Katrin exällä viikot Kurikassa ja meidän kanssa viikonloput. Tänään lueskelin netistä uusperheitä käsitteleviä nettisivuja mm. uusperheiden liiton sivuja ja ajattelin, että on ehkä tarvetta tällaiselle sivulle, jossa käsitellään uuden uusioperheen arkea ja tapahtumia. Tässä se nyt sitten tulee.
Harri-peikko
perjantai 9.12.2005
Hyvä aamu toisen kerran perään - johtuneeko siitä että tänäänkin on vapaa päivä. Kokkolassa on satanut lunta hieman yöllä. Tyynyt oli jäänyt yöllä ulos terassille ja tänään näyttää melko lämpöiseltä, mutta kovasti pilviseltä ja pimeältä päivältä - niinkuin on ollut koko syksy.
Yöllä meni puoli viiteen, ei alkoa, Katri nukkui tässä vierelläni tuvan sohvalla ja minä ideoin uutta ja hain kaikenlaista tietoa netistä. Välillä juttelimme uudesta ideasta tehdä jotakin yhdessä yh-äitien/isien, uusperheiden ja eroavien/eroa harkitsevien hyväksi. Sitten Katri taas nukahti. Ehdittiin sentään tehdä jonkinlainen mindmap hommasta. Tehokkaita me ollaan kyllä….
Aamulla pohdintaa taas Aleksista. Netistä sain tiedon siitä, mitä oli maalaisjärjellä oikein ajatellutkin, eli että Aleksilla on tässä vaiheessa kova kilpailu minun kanssani äidin huomiosta ja rakkaudesta. Varmaan vielä sen oloa runsaasti pahentaa se, kun me ollaan viikot täällä ja se joka sunnuntai joutuu luopumaan äidistä miltei kokonaan neljäksi päiväksi. Tokihan Katri joka päivä soittaa kotiin ja juttelee lasten kanssa ja lapset välillä minunkin kanssa, mutta kipeä vaihe tämä varmaan on ja varsinkin Aleksille. Vaikea sanoa miten tämä vuosi tulee vaikuttamaan lasten kehitykseen ja tulevaisuuten - varmasti aiheuttaa epävarmuutta, mutta toisaalta pitää ajatella, että voi näistä jatkuvista luopumisista seurata vahvuuttakin - kuitenkin Katri palaa kotiin ja lasten luo joka perjantai, ja sitten ensi syksystä lähtien on lasten kanssa koko ajan.
Olemme monta kertaa jutelleet siitäkin, että kun lapset ovat pieniä vain hetken, niin on tämä vuosi aika kova uhraus Katrilta olla olematta lasten kanssa ja näkemättä juuri tätä vaihetta niiden elämässä. Toivottavasti Aki ymmärtää nyt nauttia ja ottaa tuosta ajasta kaiken irti. Toivottavasti ei ole se tilanne, että se joka päivä vie lapsia vain isovanhemmille tai että se vain ajattelisi lapsia hänen vapaa-ajan viettoa rajoittavana riesana.
Mutta takaisin Aleksiin. Olemme paljon pohtineet miksi Aleksilla tuntuu olevan niin kurjaa. Tyypillinen esimerkki oli se, kun olimme olleet päivällä kylpylässä, illalla Katrin veljellä, jossa Aleksilla oli ikäistään seuraa, siellä vielä pääsimme katsomaan navettaan lehmiä ja vasikoita ja sitten - kun olimme jo myöhemmin illalla huoltsikalla ja Aleksilla oli limumuki edessä, poika laukaisee, että kun ei koskaan tehdä mitään ja koskaan ei tapahdu mitään kivaa. Siinä vaiheessa minäkin taas päätin hieman kertoa siitä, mitä sinä päivänä oikeasti oli tapahtunut ja mitä oli tehty. Itse olin ajatellut mennä kyseisenä päivänä kuuntelemaan Dingoa ja Anssi Kelaa Seinäjoelle, mutta olin halunnut viettää sen sitten kuitenkin lasten kanssa. Tuollaisissa hetkissä tulee jotenkin turhauttava olo…
Tänäkin aamuna pohdimme sitä, miten saisimme enemmän herätettyä Aleksissa myötätuntoa ja empatiaa. Tai ehkä se on tuon ikäiseltä liikaa vaadittu, en tiedä. Mutta jotenkin Aleksi tuntuu tällä hetkellä olevan niin sellainen, että hän kokee aina vaan itsensä vahvasti ykkösenä ja sorsittuna, vaikka sitä kuinka huomioisi. Jos toisilla lapsilla menee kurjasti esim. Tara-siskolla tai sitten minulla, niin se tuntuu olevan Aleksille iso voitto. Aleksilla on jopa tapana nauraa, jos toisella joku asia epäonnistuu ja toinen on surkeana ja pettynyt.
Harri-peikko
Niinpä niin… Kyllähän nuo lapset mietityttävät. Juuri aamulla Harri sanoi osuneensa oikeaan, kun viikonloppuna sanoi, että Aleksilla on oidipaalinen vaihe menossa ja hän kokee Harrin valtavana kilpailijana. Välillä tuntuu, että keikun lasten ja Harrin välillä ja vaikka kuinka yritän saada suhteet toimimaan niin välillä tuntuu menevän ihan metsään. Mietin, että mikä olisikaan parasta lapsille ja koen riittämättömyyttä ja syyllisyyttä. Syyllisyyttä siitä, että lähdin opiskelemaan. Syyllisyyttä uudesta parisuhteesta. Huonoa vanhemmuutta. Väsymystä. Tunteita laidasta laitaan.
Mutta aina kuitenkin aamu koittaa ja järki voittaa. Opiskeluni koituu koko perheen hyväksi. Jäljellä on enää puoli vuotta. Lapset pärjäävät loistavasti isänsä luona ja heillä on ihana hoitotäti. Harri on ollut suuri tukeni sekä opiskeluissa, että lastenkasvatuksessa. Aluksi tuntui kovin oudolta, että Harri oli ihan onnessaan lapsista. Mietin, että onko se vain feikkiä ja totuus paljastuu lopulta. Jotenkin olin vain aina kuullut kommentteja ihmisiltä tyyliin, että kuka nyt alkaa toisten lapsia elättämään ja kuinka vaikeata uusperheiden elämä on. Ensinnäkään en siis ajatellut eron jälkeen enää miestä itselleni hankkivan ja jos joskus jonkun, niin ainakin hänellä pitäisi olla omia lapsia, että ymmärtäisi mitä lasten kanssa on olla ja miten se määrää koko perheen elämää. Harri siis yllätti siinäkin minut. Hän ei kertaakaan ole yrittänyt olla mitään muuta kuin on ja mielistellä lapsille. Hän on ollut heille aikuinen ja laittanut tiukat rajat. Ihan silmät ymmyrkäisinä katselin hänen varmoja otteitaan lasten kanssa. Miten voi olla mahdollista, että mies, jolla ei ole omia lapsia, osaa toimia niin. Pian huomasin miten paljon tukea sain, kun kanssani lapsiani kasvatti toinen aikuinen, jolla oli juuri samat kasvatusperiaatteet ja -näkemykset.
Yhteenottojahan tilanne toi lasten kanssa väistämättä. Jo 3- ja 4- vuotiaat osaavat sanalliset keinot, että sinä et meitä määrää, et ole meidän isä.. Meidän lapset, kun eivät ole mitään kaikki käy -lapsia, vaan hyvinkin voimakasluontoisia. Ja toisaalta vielä pumpulissa eläneitä ja kaiken huomion saaneita.
Mutta taas tähän aamuun ja päivään. Vapaapäivä! Voisi melkein sanoa, että en edes muista mitä se sana tarkoittaa. Liikunnan sivuaineet peruuntuivat ja minulla ei ole tänään ja huomenna opiskeluja. Viimeksi omaa vapaata taisi olla syyskuussa. Ei siis päivääkään sen jälkeen vain meidän omaa aikaa.
Katri-Peikko
Niin Katrikin sitten aloitti tämän kirjoittamisen.
Hieman hirvittää nuo Katrin kehut…, mutta tuntuvat äärimmäisen hyviltä. Ja kyllä Katri onneksi on kokoajan osannut antaa minulle positiivista palautetta. Se on ollut tosi tärkeää, että on saanut paljon kuulla tehneensä, toimineensa ja ajatelleensa oikein - ainakin Katrin mielestä. Epävarmuus on tosi hyvä sana kuvaamaan sitä mitä mulla tässä on kokoajan. Että toimiiko eri tilanteissa oikein? Vastuu on tosi iso!
Lapsille ero jo sinänsä on tosi vaikea paikka. Ja varmaan aina vaurioittaa lasta tietyllä tavalla ja tavoilla. Meillähän tämä suhteen ja uusperheen alku on ollut tosi nopeaa. Moni varmaan veikkasi, että tämä ei montaa viikkoa kestä silloin elokuun alussa. Ja moni varsinkin varmaan ajatteli, että ainakaan minä en sopeudu lapsiin lainkaan. Mullahan oli monta vuotta ollut tapana kartella tilanteita, joissa joutuisin enemmän lasten kanssa tekemisiin. Olin päättänyt edellisessä liitossani, että en tee lapsia. Minut on steriloitu. Sitten kumminkin pikkuhiljaa tuossa viimevuosina alkoi tuntua, samalla kun kävin läpi eroani, että jospa löytäisin jostakin yh-äidin lapsineen.
Sitten tuo ikäero Katrin ja minun välillä. Minä olen nyt 41 ja Katri on 29. Ikäero on suuri. Kun Katri otti minuun yhteyttä netin kautta silloin heinäkuun lopussa, ensimmäisessä chat-keskustelussa sanoin sille, että mitäs tämmöstä vanhaa setää kiusaat. Ylipäätään olin ajatellut, että nuoret ihmiset ovat aivan liian kokemattomia ja kypsymättömiä minulle - sitäpaitsi olin kokenut, että tuon ikäisillä on ihan eri arvomaailma ja ajatusmaailma kuin minulla. Katri yllätti minut täysin. Ikäeroa ei enää juuri koskaan ajattele. Katri on osoittanut olevansa todella ajatteleva, perinteinen monella tapaa, keskustelutaitoinen ja -haluinen, ei enää niin kovasti bailaamista kaipaava, erittäin vankkaan sitoutumiseen haluava, ja kaiken lisäksi monista asioista hyvin samanlailla kuin minä ajatteleva. Todellinen sukulaissielu. Usein kun Katrin toimintaa katselee, tuntuu kuin katselisi peiliin.
Alusta asti tuntui siltä, että Katrilla oli voimakkaampi näkemys siitä, että tästä tulee pitkä tarina. Minä olin aluksi hyvin varovainen, vaikka lähdinkin tähän juttuun ihan sata lasissa, mutta kuitenkin kuuntelin ystäviäni, jotka varoittelivat: älä sitten taas riko itseäsi. Tunsin suurta epävarmuutta mm. sen suhteen, että palaisiko Katri takaisin Akin luokse. Heidän erostaan oli kuitenkin ERITTÄIN vähän aikaa. Itseasiassa Katrihan on vieläkin naimisissa Akin kanssa!!! Usein vanha suolahan alkaa janottaa siinä vaiheessa, kun on hetken aikaa ollut uudessa suhteessa. Näin ei tainnut tällä kertaa käydä. Ja se alkaa olla varmempi asia päivä päivältä, enkä sitä enää juurikaan edes mieti. Akilla on uusi kumppani, tosin tuntuu, että se saattaa olla Akille välisuhde. Jotenkin mulla on vieläkin voimakas tunne siitä, että Aki vielä tajuaa tehneensä tosi pahan virheen ja tulee ehkä jossain vaiheessa se tilanne, että yöllä saattaa tulla puhelinsoitto Akilta Katrille, että nyt on ikävä ja hätä….
Pikkuhiljaa viikkojen vieriessä, olen tullut varmemmaksi ja varmemmaksi siitä, että tämä suhde tosiaan kantaa ja pitkälle. Juuri tuossa Katrin kanssa puhuttiin pari päivää sitten, että tilanne on sama Katrilla: sekin on tajunnut, että minä en aio tästä lähteä yhtään minnekään, vaikka olisi huono päivä, kurja olo, kauhea riita tai jotain muuta…
Tämä ei ole pelkkä tunneliitto vaan myös järkiliitto. Onneksi kuitenkin miljoona kertaa enemmän tunneliitto, sillä meidän välinen kiintymys ja HUOM! IHAN OIKEA RAKKAUS on tosi vahvaa. Toki ihastumista on vielä paljon ja uutuuden viehätystä, mutta c’mon: me ollaan eletty yhdessä arkielämää jo neljä ja puoli kuukautta ja ihan oikeasti HUOM! ARKIELÄMÄÄ!!!!!!!, ei tässä tosiaankaan ole paljon ehditty juhlia ja seurustella. Katrilla on kokoajan ollut päällä todella raskaat opiskelut (tavoite 90 ov/vuosi) ja mulla kokoajan omasta mielestäni ainakin erittäin raskas kanttorin työ (ainakin jos sitä vertaa kanttorin työhön tavallisessa seurakunnassa, eli mulla mm. on neljä kuoroa, jotka toimivat erittäin aktiivisesti, pari muuta musaryhmää ja olen ainut kanttori tässä seurakunnassa ja lisäksi vielä epäpätevä, eli minulla ei ole mitään alan tutkintoa.) Viikonloput on mennyt todella tiiviisti lasten kanssa. Kyllä meillä on viikonloppuisin melkein käynyt niin, että kun on lapset saatu nukkumaan, niin on ehkä otettu yhdet/kahdet pilsnerit ja sitten kaaduttu vuoteeseen. Viikolla taas molemmat on vain muuten vaan väsyneitä, Katri varsinkin opiskelujensa vuoksi (usein yli 10 tuntisia päiviä), että ei silloinkaan ole aikaa juuri juhlia. Mulla meni tuossa kuukausi siten, että ei ollut yhtään vapaapäivää, ei edes lasten kanssa.
Aikaa sitten päätimme, että yksi ilta viikosta yritetään pyhittää yhdessä ololle ja parisuhteen hoidolle ja antaa aikaa toisillemme. Se on tavallisesti torstai. Silloin mennään ihan vaikka puoleksi tunniksi johonkin kuppilaan ja toinen saa ottaa pilsnerin tai sitten juodaan vain kahvia ja poltellaan sisällä tupakkaa. Se on toiminut hyvin ja molemmat panostaa siihen - varsinkin sen jälkeen kun heti toinen tällainen omailta meni ihan läskiksi, eli molemmat oli niin rättipoikki, että se ilta oli yhtä riitelyä pikkuasioista ja kiukuttelua. Jotenkin muutenkin yrittää, että ne harvat hetket jolloin saadaan olla ihan rauhassa kahden, olisivat tosi hyviä. Toki tässä on myös se juttu, että odotukset niitä hetkiä kohtaan ovat isot, ja siinä on aina silloin se vaara, että pettymyksiä tulee ja aletaan väsyneenä kitistä pikkuasioista. Ja että toisen odotukset iltaa kohti ovat ihan erilaiset kuin toisen. Onneksi olemme sellaisia, että näissä tilanteissa kun odotukset eivät kohtaa, osaamme ottaa huomioon sen, että voimme toteuttaa vain toisen toiveita ja molemmat ovat usein valmiita tulemaan vastaan ja ILOLLA luopumaan omasta tahdostaan toisen hyväksi, että toisella olisi hyvä olo - sillä sitä kautta sitä kuitenkin sitten on molemmilla hyvä olo.
ERITTÄIN TÄRKEÄ JUTTU TÄSSÄ ON OLLUT KOKOAJAN SE, ETTÄ EMME OLE TOISTEMME KILPAILIJOITA JA PUHALLAMME YHTEEN HIILEEN JA NAUTIMME TOISEN HYVÄSTÄ OLOSTA JA SIITÄ, ETTÄ VOIMME HELPOTTAA TOISEN OLOA JA TEHDÄ TOISELLE HYVÄÄ. ELI SE ETTÄ EMME HAE VAIN OMAA PARASTAMME!!!!!
JOTENKIN ON OLO IHAN OIKEASTI ETTÄ TÄSSÄ ON KIMPPA, JOSSA MOLEMMAT HALUAA TOISILLEEN HYVÄÄ JA SAA SIINÄ SAMALLA SITTEN ITSEKIN SITÄ HYVÄÄ TOISEN HYVÄSTÄ OLOSTA. TÄTÄ ON VAIKEA PUKEA SANOIKSI, MUTTA VASTAKOHTA TÄSSÄ ON SE, ETTÄ AINA AJATTELISI ETTÄ TOINEN SAA ENEMMÄN TAI ETTÄ TOINEN TEKEE VÄHEMMÄN TAI ETTÄ MIKSI TUO TOINEN EI KOSKAAN AJATTELE MINUA JA ETTÄ MINÄ UHRAUDUN AINA JA SE, ETTÄ TUO TOINEN VAAN TEKEE MITÄ HALUAA. VAIKEA SELITTÄÄ. YKSI ESIMERKKI PARISUHTEESSA ON SE, ETTÄ TOINEN ON KATEELLINEN SIITÄ JOS TOINEN MENEE BAARIIN, TAI ETTÄ TOISELLA ON JOTAIN OMAA KIVAA.
Nyt alkaa jo olla kiire lähteä kohti Kurikkaa ja lapsien luo. Katri huhuilee mua suihkuun, kohta on taas kiire. Ja ajomatkaahan on edessä taas 180 km. Tänään täytyy mun töiden takia lähtee kahdella autolla. Välillä rasittaa tosi lujaa tää reissaaminen, mutta siinä auttaa aina ajatus, että ensi syksynä ei enää tarvi. Kilometrejä tulee viikossa helposti yli 1000, ja se on myös taloudellinen rasite. Mutta nyt suihkuun rakkaan Katri-peikon kanssa. NAM.
Harri-peikko
torstai 8.12.2005
Vapaa päivä. Katrilla opiskelupäivä. Ajoin viimeyönä Ylihärmästä Kokkolaan Katrin viereen nukkumaan. Katri unessa kun tulin. Lähellä oloa hetki yöllä ja sitten unta.
Aamulla poikkuksellisen hyvä olo, vaikka muutama työasia painoi. Päivän mittaan nekin tuli hoidettua. Katri tuli päivällä tunniksi huilaan. Se aika meni mukavasti pedissä toisiamme hyvänä pitäen. Päivällä käytännön asioita kaupungilla.
Ilta alkoi surkeasti, vaikka sitä oli odotettu paljon. Olin erehtynyt laittamaan vanhan reissupäiväkirjan joka oli ollut valmiina julkaisua odottamassa nettisivuilleni ja Katri tietysti loukkaantui. Minä tyhmä!
No kaakao-kahvilla ja muutamalla suudelmalla tilanne korjaantui ja kummankin olo parani. Kun sain Katrin sängystä houkuteltua noilla edellä mainituilla, aloimme suunnitella iltaa. Kymmenen soittoa maatilamatkailukohteisiin ja hostelleihin lähiseuduilla ja toteamus, että meitä ei haluta minnekään. Ja kiroomista siitä, että suomalaisilla matkailuyrittäjillä menee ihan liian hyvin ja ne ei halua edes asiakkaita ja johtopäätös, että vietetäänpä ilta Kokkolassa ja käydään syömässä Rossossa ja sitten lievää alkoholin käyttöä kotomökissä.
Rosson ateria oli mainio ja seura vielä mainiompaa. Ilta meni loistavasti - oli tosi hyvä olla molemmilla. Keskusteltiin tulevaisuuden haaveista ja tulevaisuudesta. Siitä on ollut viime kuukausina paljon puhetta. Ajateltiin, että katsellaanpa netistä kuntia ja kuntien kotisivuja tänä iltana. Jotenkin puhe taas meni eroasioihin ja tällä kertaa alettiin netin välityksellä selvittää sitä, mitkä olisivat yhteishuoltajuuden edut verrattuna yksinhuoltajuuteen. Emmepä tulleet paljon hullua hurskaammiksi, paitsi että homma sai aikaan sen, että Katri nukahti tuohon viereeni sohvalle ja minä aloin tutkia vimmaisesti netin antia uusperhe/avioero/yms rintamalla. Ja Katri nukkuu tuossa vieressäni yhä. Ja minä koen tekeväni jotain tärkeää kirjoittamalla tätä. Pitäisköhän laittaa Katri kohta oikein petiin nukkumaan. Sillä taas tänään oli oikein kova ikävä lapsia. Olivat lapset kyselleet taas minunkin perääni. Myöhemmin tulee paljon kertomusta siitä, mikä tilanne nyt on ja on ollut. Toivoisin, että Katrikin tätä palstaa innostuisi pitämään. Ja samalla hän kääntää kylkeä.
No - meidän ryyppyilta meni taas tähän. Minä olen juonut kaksi pulloa kaljaa ja Katri puolikkaan tuopin ja puolikkaan sidukan. Ei maistu meille alko enää. Ja hyvä niin. Katri kiroaa, kun sen pitää lähteä kaverinsa synttäreille parin viikon päästä. Ei huvita sitäkään bailaaminen. Ja varsinkaan sen jälkeen tyhjään kotiin tuleminen. Minun kun pitäisi silloin hoitaa omia lapsiani, eli Tessa-kultsikkaa (melkein 15-v) ja Lola-riiviötä (tai ei se enää ole riiviö n. 5-v, kurjenmäen noutaja).
